palkanmaksu
Työnantajan perimät ja verottajalle maksettavat verot
Lähes kaikista tuloverolain (TVL) mukaan verotettavista tuloista peritään verovuoden aikana verot ennakkoon ennakonpidätyksenä tai ennakonkantona. Perittävät verot ovat: valtionvero, kunnallisvero, kirkollisvero ja vakuutetun sairausvakuutusmaksu.
Ennakonpidätyksen toimittavat suorituksen maksajat kuten esimerkiksi työnantajat. He myös maksavat ennakonpidätyksen ja sosiaaliturvamaksun Verohallinnolle.
Ennakonpidätys toimitetaan työntekijän verokorttiin merkityn perus- ja lisäprosentin mukaan tai verokorttiin merkityn muun asianomaista tuloa koskevan pidätysprosentin mukaan.
Työnantajan on noudatettava palkansaajan valintaa verokortissa. Jos verokortissa ei ole rastia kummassakaan ruudussa, työnantaja käyttää palkkakausikohtaisia tulorajoja (vaihtoehto A) ja merkitsee rastin valintaa osoittavaan ruutuun.
Jos palkansaaja ei työnantajan pyynnöstäkään huolimatta toimita verokorttia, ennakonpidätys on toimitettava 60 prosentin mukaan.
Työnantajan sosiaaliturvamaksun (SOTU) maksuprosentti vaihtelee vuosittain, vuodelle 2018 SOTU maksuksi on vahvistettu 0,86%. Maksuprosenttia sovelletaan vuonna 2018 maksettaviin palkkoihin, palkan ansaitsemisajalla ei ole vaikutusta.
Päivitetty 31.3.2018
Kausiveroilmoituksen antavat arvonlisäverovelvolliset ja säännöllisesti palkkaa maksavat työnantajat sekä satunnaiset työnantajat silloin, kun he ovat maksaneet palkkoja.
Kausiveroilmoitus annetaan arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ja työnantajarekisteriin merkityn asiakkaan ilmoitusjakson mukaisesti joko kuukausittain, neljännesvuosittain tai kalenterivuosittain. Ilmoitusjakson voi tarkistaa Internetissä Verotili-palvelusta tai soittamalla verotilin palvelunumeroon. Sähköisesti annetun ilmoituksen tulee olla perillä Verohallinnossa sen kuukauden 12. päivänä, jona vero on lain mukaan ilmoitettava. Paperilla annetun kausiveroilmoituksen määräpäivä on kuukauden 7. päivä.
Myöhässä saapuneelle kausiveroilmoitukselle määrätään myöhästymismaksua 15 %:n* vuotuisen korkokannan mukaan kullekin myöhässä ilmoitetulle verolle.
Verotiliverojen yleinen eräpäivä on kuukauden 12. päivä. Jos eräpäivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi.
*Myöhästymisajalta lasketaan myöhästymismaksua 1.1.2013 lähtien 15 prosentin ja 31.12.2012 asti 20 prosentin vuotuisen korkokannan mukaan
Päivitetty 12.2.2013